Kellumistaidot koetukselle eli pysytsä pinnalla?

Monen vuoden kinuamisen jälkeen, sain lopultakin iskäni heltymään ja luovuttamaan minulle yhden aikoinaan Norjasta Suomeen ronttaamistaan verkonpolista. Eikä ihan mistä tahansa verkonpolista, vaan nyt on kyse sellaisista ihan oikeista lasisista verkonpolista. Polia oli aikoinaan meidän kodissa ihan jossain esilläkin ja muistelisin, että jo lapsena pidin niitä hienoina. 

Olen nyttemmin kinunnut niitä isältäni jo useamman vuoden ja nyt sitten lopultakin tämä valioyksilö on minulla.

Mielestäni on jotenkin ihan superhienoa, että aikoinaan noita on kelluskellut ympäri meriä ja järviä ja tämäkin pola joka nyt minulle on päätynyt, on varmasti ollut ihan oikeasti käytössä. Suomeen tuo pola on tuotu vuonna -83- Onhan nuo lasiset polat tietysti olleet jo silloin "vanhentuneita" ja polan oikea ikä jää nyt vain arvailujen varaan. Koitin etsiä netistäkin jotain tietoa ylipäätään noista lasisista verkonpolista, mutta kovin nihkeästi löytyi mitään. 

Enpä tiedä mikä mahtaisi olla samanikäisen muovi-asian kellumisteho, ulkonäöstä puhumattakaan! Kun tällä tavaralla on näinkin selkeä käyttötarkoitus, niin tietysti pitää kokeilla, että miten hyvin se on ominaisuutensa säilyttänyt. Koska minulla ei ole täällä merta ja lähin järvikin on aika kaukana, tein kellutuskokeen sitten ihan kotitarpein. 

 

 

Hyvin näytti kelluvan! Ja vaikka kokeilin tehdä myrskyn ämpäriin, eli heilutella tuota vesiastiaa, niin aivan yhtä hyvin kellui edelleenkin!

Vesi-astiana toimi tuommoinen erikoinen Arabia tarraa kanniskeleva punainen emaliastia. Ajattelin, että ei tarvitse enää ikinä ostaa muoviämpäreitä kotiin, kun on yksi tuollainen ikuinen. Kunhan vaan ei pääse kosketuksiin ruosteen kanssa. Vaikka olen koittanut etsiä, en ole löytänyt vastaavaa tuollaista Arabian emali-astiaa netistä. En kyllä oikein tiedä, että millä nimikkeellä sitä pitäisi hakea. Kun ei tuo ole oikein ämpäri, mutta ei mikään kulhokaan kyllä. Ehkä soikko voisi olla oikea termi?

Kellutuskokeen ohessa otin myös pari kuvaa kotoani löytyvistä Sarviksen munakupeista ja mehukannusta. Sarvista minulla ei vielä ole kovin paljoa, nämä ovat oikeastaan ainoat, jotain yksittäisiä kaapin perälle unohduksia huomioimatta. Etsin itselleni kivoja munakuppeja ja nuo kaksi keltaista tulivat vastaan. Nappasin matkaan sitten myös kannun, koska oli mukavasti samaa sarjaa. Pirteän keltaista aamupalapöytään vaikkapa! 

 

Kannun vieressä Aarikan tuommoinen alusta. Pohja korkkia ja tuo päällinen ohutta metallia. Pannunalusena minä tuota olen pitänyt, mutta voisi varmasti käyttää myös vaikka tarjoilualustana jne.

Tällä kertaa kuvien kera

Mikä niissä kipoissa ja kupoissa, eli tällä kertaa nyt vaikka siinä lasitavarassa sitten, niin viehättää? En ole asiaa sen syvällisemmin aiemmin miettinyt, mutta jos sitä nyt sitten koittaisi jotain kevyttä pohdintaa, näin tekstin muodossa tuottaa.

Tavaroilla jotka tarttuvat kierrellessä käteeni tai jotka päätyvät omiin hoteisiin, ei ole mitään selkeää yhtenäistä linjaa. Pidän tavaroista, jotka ovat _minun_ mielestä kauniita. Tietysti mielenkiinnon voi herättää myös tavaran mahdollinen harvinaisuus ja suunnittelija. Haluan että tavaran alkuperä on tiedossa, että tiedän mistä tavara on kotosin, milloin tehty ja kenen tekemä. Mitä vanhempi tavara, sitä herkemmin sillä voi olla myös jokin hyvin erikoinenkin käyttötarkoitus, joka ei välttämättä enää nykypäivänä ole niin tiedossa. Esimerkiksi Arabia on tehnyt posliinisia silmänhuuhtelukuppeja, joita voisi ehkä erehtyä luulemaan huonosti muotoilluiksi munakupeiksi (ei se muna mahtuisi siihen).

Itselleni haalimissa tavaroissa on kyllä huomattavissa jonkinlainen selkeyteen pyrkivä tyylisuunta. Useimmat itselleni tallettamani kipposet siis noudattavat melko selkeää ja suoralinjaista tyyliä. Niissä saattaa olla paljon väriä tai kuvioita, mutta aina myös jokin tekijä, joka saa ne, ainakin minun omasta mielestäni, sellaisiksi tasapainoisella tavalla kauniiksi. Niissä on ehkä jotain samantyyppistä symmetriaa, kun kasveissa. Toistuvia kuviota tai muotoja.










Noh, oli syy mikä tahansa, on mielestäni ihanaa, kun voin täyttää arjen  askareet pienillä kivoilla asioilla. Kuten vaikkapa laittaa tiskaamisen jälkeen ihanat violetit tulppaanit Annikki Hovisaaren Arabialle tekemään maljakkoon. (Hah, niinkun joskus muka tiskaisin! Tässä oltiin nyt selkeästi lipsumassa sellaisen koti-idylli bloggarin mielikuvitusmaailmaan... Sanotaan ennemmin vaikka että imuroinnin yms. ei-niin-mukavan kotipuuhan jälkeen, on kiva piristää itseään kauniilla asioilla).

Kun tavaroita on paljon, on hauska katsella niitä ja miettiä, miten eri ihmiset, eri aikakausilla, ovat kaikki tehneet jotain oman näköistään, johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen. Nappasin äkkiä iskän ja minun "myytävää" laatikosta muutamia esineitä kuvaamista varten. Hienosti sattuivat olemaan kaikki kolme, sinisen eri sävyjä omaavia esineitä. Minun suosikkini noista, on tuo Harlekiini kynttilänjalka. Se on todella ohutta ja kaunista sinistä lasia, kauniisti muotoiltu ja selkeä.

Koitin etsiä vähän tietoa näistä suunnittelijoista ja noista tavaroista mistä nuo kuvatkin olen nappassut. Seuraavaa löytyi: 

Nanny Still

Elänyt 1926 - 2009. Valmistui taideteollisesta metallitaiteen osaltolta vuonna 1949. Hänet palkattiin heti valmistumisen jälkeen Riihimäen Lasille, hänen voitettua pohjoismaisen muotoilukilpailun. Nanny Still työskentelikin Riihimäen Lasi Oy:llä vuodet 1949 - 1970 tehden niin taidelasi- kuin käyttöesineitäkin. Nanny Still oli monipuolinen suunnittelija, tehden niin kaikkea niin koruista paistinpannuihin. Tunnetuimmat työt tehty Riihimäen Lasille, mm. Harlekiini, Grapponia ja Flindari. Harlekiini-sarja on suunniteltu vuonna 1958 ja se on ollut tuotannossa vuosina 1958-1968. Riihimäen lasi valmisti aluksi sarjaa myös vihreänä, mutta Nanny Still hyväksyi vain turkoosinsinisen värin. Voisi kuvitella, että jos tuollaisen vihreän Harlekiinin sattuisi löytämään, niin että se voisi olla ihan jo jonkin arvoinenkin.

Nanny Still - Harlekiini

Tamara Aladin

Syntynyt 1932. Valmistui taideteollisesta keramiikkalinjalta vuonna 1955.  Aladin teki lasia 70-luvulle saakka Riihimäen Lasilla (1959-1976). Hän suunnitteli niin talous- kuin vientilasiakin. Paljon hänen töitään vietiin mm. Saksaan. Tunnetuimpia töitä mm. Kehrä- ja Koralli sarjat. Suunnitellut Riihimäen Lasille 150 esinettä, mutta todellisuudessa luku on isompi, koska teki paljon esineitä myös anonyymisti. Tästä alla olevasta maljakosta löytyi seuraavat tiedot: Maljakko 1462. Suunniteltu: 1966. Tuotannossa: 1967-1968. Saara Hopeallahan on se aika tunnetukin näppyläkulho, mutta tämä Tamara Aladinen maljakko ja se kulho eivät kyllä millään tapaa ole mitenkään samaa sarjaa, vaikka molemmissa noita näppylöitä onkin.

Tamara Aladin - Maljakko 1462

Inkeri Toikka

Elänyt 1931 - 2009. Os. Iisalo. Opiskeli taideteollisessa keramiikkataidetta ja valmistui 1955. Työskenteli sen jälkeen Arabia Oy:llä vuosina 1955-1958. Oli harjoittelijana Nuutajärven lasitehtaalla kesän 1956. Meni naimisiin Oiva Toikan kanssa vuonna 1957. Asuttuaan Sodankylässä, palasivat he Nuutajärvelle, jossa Oiva Toikka työskenteli muotoilijana ja Inkeri Toikka opetajana. 70-luvulta alkaen myös Inkeri Toikka työskenteli jälleen lasitehtaalla. Inkeri Toikka on varmasti jäänyt aika paljon miehensä varjoon. Oiva Toikkahan on varmasti yksi tunnetuimmista suunnittelijoistamme. Kuka olisi voinut välttyä niiltä sadoilta linnuilta, joita Oiva Toikka on meille suunnitellut ja joita monet eri liikkeet ovat valinneet valikoimiinsa. Noh, onhan se, lintu, sellainen helppo ja kaunis sisustuseläin.

Inkeri Toikka - Pastoraali

Kaikista kivointahan näitä omia aarteita on käyttää silloin, kun muutkin voivat niistä iloita. Tuskin aina kaikki vieraat niin edes huomaavat, että olen mahdollisesti tarjonnut heille kahvit juuri jostain eritysestä kupista, jonka olen juuri sitä hetkeä varten valinnut. Eikä sillä ole niin edes väliä, huomataanko vai ei. Tärkeää on se, että itse tulen näistä asioista iloiseksi ja tietysti myös se, että tarjoiluastia täyttää käyttövaatimuksensa. Muotoilu on parhaimmillaan silloin, ainakin minun mielestä, kun sitä ei oikeastaan edes huomaa. Silloin, kun esine miellyttää niin silmää, kuin myös sopii hyvin käteen ja pysyy siinä.

Siskon kanssa tykätään aina puuhastella yhdessä kaikenlaista. Usein kun näemme toisiamme, asumme siis eri kaupungeissa, niin teemme ruokaa. Ruokailuun liittyy aina myös tietysti se pöydän kattaminen ja siskoni kanssa tykätäänkin laittaa aina pöytä koreaksi. Kuvassa on meidän aamupala/brunssi viime keväältä. Astioina nuo Iittalan Taika astiat, jotka minulla on ihan arkiastioina. Lisäksi Colorina-aterimet, Veikko Orvolan Relief-juomalasit ja Wirkkalan mehulasit. Ja onpa muuten pöytänä yksi kivoimmista kirppislöydöistäni, siitä vaikka parempi kuva joskus toiste. On se vaan mukava tapa aloittaa päivä, kunnon aamupalalla. Eikä se ole aterioinnin tyypistä kiinni, että voiko sitä kattaa sekaan myös osan aarteistaan. Miksikäs ei, käyttöönhän ne on tarkoitettu? (Käyttöön ja käyttöön, ihan kaikille tahmatassuille en esimerkiksi noita mehulasejani antaisi. Ovat tosi ohutta lasia ja hajoavat varmasti myöskin tosi helposti)

Hohhailuja, Hohhailuja

Niin. Onhan tätä blogiasiaa hohhailtu nyt varmaan ainakin Joulusta asti. Niin on hohhailtu kyllä paljon kaikkea muutakin, joten suotakoot meille lupa aloittaa tai olla aloittamatta bloggereina ihan omaan tahtiin. Omaan tahtiin tuppaa tuo elämä muutenkin kulkemaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä ohjastaa. Ainakin meilläpäin.

Tarkoituksena olisi kirjoitella tänne tästä isäni aloittamasta ja minutkin mukaansa temmaneesta asiasta, eli erilaisista kipoista ja kupoista. Oikein sanottuna siis, Suomalaisesta designista, lasista, posliinista, niin käyttö- kuin taidelasistakin. Lisäksi meille on kertynyt myös paljon emalia sekä aterimia. Myös erilaisia tuoleja Faneteista aina mitä erikoisimpiin löytöihin on mökillä jemmassa. Mm kaksi Eero Saarisen Tulip tuolia odottelee kunnostusta. 

Silmää hivelevimmät tapaukset usein jäävät sitten omiin tarpeisiin. Onhan se nyt aivan välttämätöntä omistaa yhteensä 30 erilaista snapsilasia ja noin tuhat kirjaa. Noh, vitsit sikseen. Äitiä tehokkaasta toiminnasta kiittäen, eivät tavarat ole kuitenkaan päässeet valtaamaan eloamme täysin, eikä keräilyä tarvitse vielä pitää huolenaiheena. Tietysti epäjärjestys on turhauttavaa, mutta pikkuhiljaa poimimme timantit helmien joukosta, pitäen itsellämme ne kaikista ihastuttavimmat ja laittaen eteenpäin muut. Tällöin myös se järjestys palautuu ja mökkikin vapautuu varastotehtävistään ihan lomailukäyttöön. Kodeissamme, siis minun kodissani ja vanhempieni kodissa, roikkuu myös katosta yksi jos useampikin keräilylöytö, hyvin valaisevat ainakin. Että ihan tarpeeseenkin noita tavaroita on hommailtu.

Välillä pitää koittaa tosiaan myös luopua joistain tavaroista. Olemmekin nyt tänä kesänä, käyneet pariin kertaan täällä Jyväskylässä, Sepänaukiolla myymässä joitakin aarteistamme. Suunnitelmissa olisi myös lähteä käymään Helsingissä vielä tämän syksyn aikana, myymistouhunmerkeissä tietysti. Jospa sitä saisi vaikka oikein ison satsin myytyä ja sitä kautta taas vähän tilaa mökille.

Tänne blogiin varmastikin kirjoittelemee niin minä kuin isänikin. Koko ikänsä toimittajana toimineena ihmisenä, uskoisin että kyllä tuo Lassekin innostuu, kunhan vain saa homman rullaamaan. Tiedä sitten miten onnistuu kirjoittelu ilman deadlineja ym. työelämään liittyvää aikataulutusta. Veikkaan, että sitä tekstiä joko tulee tai sitten ei tule. Helppoa! 

Itse aion ainakin ihan ekaksi todennäköisesti kuvata astiakaappini sisällön ja kertoilla, mikäli tavaroilla on jokin tarina. Kenen tekemä ja milloin, miten päätynyt minulle ja miksi olen juuri kyseisen tavarankappaleen itselleni haalinut. Kuvia tietysti myös. Kuvaamista pitääkin ehkä vähän harjoitella tai sitten värvätä sisko ottamaan oikeasti hyvät otokset. Häneltä kun löytyy ihan kunnollista välineistöäkin, itseltä vain pikku näpsä, joka kyllä ihan hyvä kamera sekin, ja kännykän kamera.